Jouluinen isänpäivä kattaus ja ajatuksia

17:44













Isänpäivä
..päivä jolloin muistetaan isää,joka herättää ajatuksia isyydestä,pysäyttää miettimään..
Mitä se on kenellekin,miten sitä kuuluu viettää..
Niin monta vuotta ollaan menty "perinteiden" mukaan ja tänä vuonna moni onkin toisin.
Oma isä ei ole enää elossa ja eikä ole ollut elämässäni läsnä pitkään aikaan.
Se on ollut kipukohta ja sitä olen paljon työstänyt viime vuosina.
Isän kuolema toi rauhan,olen tehnyt kaikkeni ja näin sen kuului mennä.
Jokainen isä luo oman suhteen jokaiseen lapseensa,kaikki niistä on erilaisia.
Tiedän että siellä ruudun toisella puolella on monta saman kokenutta ja usein se on niin vaiettu asia ettei sitä melkein saa edes nostaa esille. Varsinkin jos isä on kuollut.
Tärkeintä on oppia antamaan anteeksi..niin itselle kuin isälle.
Saada rauha.

Olen seurannut vierestä mieheni matkaa isäksi,kasvua ja tunteita.
Ihailen hänen kykyä kohdata asiat ja olla läsnä lasten elämässä.
Arvostan ja rakastan sitä tapaa,hänen isyyttään.
Olen enemmän kuin kiitollinen että lapsilla on hänet.
Todellakin maailman paras isä heille.
Rakkaus asuu heidän suhteissa.

Päällimäisenä tästä päivästä jää mieleen kiitollisuus.
Elämä on tässä hetkessä.

Me lähdemme hautausmaalle sytyttämään kynttilän isäni ja lasten papan muistolle.


Ihanaa isänpäivän iltaa!
Anna-Reetta 





You Might Also Like

7 kommenttia

  1. Löysin blogisi blogit.fi sivulta. Kauniita kuvia ja tulee jouluinen tunnelma kuvista.
    Kauniita kuvia on blogissasi. Olen samaa mieltä isänpäivään ja se herättää ajatuksia.
    Minulla on myös blogi: Osoite on.satakielilaulaa.blogspot.fi
    Käy katsomassa blogiani jos haluat.

    Hyvää sunnuntai illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun löysit blogin ja jätit puumerkin,sekin on ihanaa että tavoitit joulun tunnelman.
      Tulen pian vastavierailulle blogiisi!

      Poista
  2. Ihana kattaus, henkii jo joulun tunnelmaa. Mistä tuollainen kivilaatta/liuskekivi on hankittu, joka kynttilöiden alla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ostin tuon liuskekivi alustan Pompotista Riihimäeltä. Ihana löytö tuollaiselle epätasaisella pöydälle.

      Poista
  3. Isänpäivässä on läsnä sekä haikeus että onni - kirjoittelin juuri itsekin näitä tunnelmia blogiini. Niin kaunis kattaus<3

    VastaaPoista

Ajatuksia,terkkuja..? Kiitos ♥

Subscribe